Huonekasveja siemenistä

Koti ei ole koti ilman kukkia (edes leikkona maljakossa) 😉 Moni ostaakin kukat kotiinsa ihan kukkakaupasta tai puutarhamyymälästä, mutta nykyisin myös lähimarketista saa näppärästi hankittua iloa ja piristystä kotiin ruokaostosten lomassa (isommissa kaupoissa valikoimaa tänä päivänä myös riittää kiitettävästi). Me olemme ostaneet monta kasvia, kukkivaa ja vihreää, kukkakaupasta ja isommista puutarhamyymälöistä. Myös marketista jokunen viherkasvikin on lähtenyt mukaan. Tämän tarinan aihe on kuitenkin alkuvuoden uusi kokeilu: kasvattaa huonekasvi ihan siemenestä. Jatka artikkeliin ”Huonekasveja siemenistä”

Kevätkylvöt ja parveketyöt aikataulussa?

Ei se kevät tule ilman, että viherpeukaloa alkaisi yhtään syyhyttää. Ei tänäkään vuonna. Joka kesä parvekkeella on enemmän ja vähemmän mieltä piristävää vihreää ja värikästä. Jotain suunnitelmia on tällekin vuodelle tehty. Muistelisin, että parvekkeelle on ostettu valmiit taimet joka vuosi. Tänä keväänä on kotona saanut viettää enemmän aikaa kuin tavallisesti, ja siinä samalla on ollut mahdollisuus puuhastella kylvöprojektien parissa. Kauppareissuilta onkin tarttunut mukaan siemenpussi jos … Jatka artikkeliin Kevätkylvöt ja parveketyöt aikataulussa?

Kevät koittaa ruukkupuutarhaan

Pitkä pimeä talvi ei ole pelkästään meidän kaksijalkaisten kiusana, vaan kodin kukkivia ja viherkasveja koetellaan myös. Joskus talvi voi olla kohtalokas, ja reippaasti ennen kevään tuloa ruukun sisällön voikin tyhjentää biojäteastiaan.

Jatka artikkeliin ”Kevät koittaa ruukkupuutarhaan”

Loppiaissunnuntai

Monessa taloudessa joulu päättyy viimeistään loppiaisena, kun kuusi kannetaan pihalle. Meillä kuusi voi edelleen sen verran hyvin, että se saa vielä viikon ilostuttaa meitä. Vanha sananlasku kuuluukin ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.

Jatka artikkeliin ”Loppiaissunnuntai”