Kesäparatiisi parvekkeella

Oma koti kullan kallis, mutta pihaa meillä ei ole. Onneksi tilavalle parvekkeelle on joka vuosi ollut mahdollista luoda omaa pikku paratiisia keskelle kaupunkia. Niin tänäkin vuonna. Ja nyt kun tuo koronavirus on jyllännyt ja meidänkin monet suunnitelmat pistänyt uusiksi, niin onhan se kiva, kun on vihreä keidas olohuoneen jatkeena.

Parvekkeella on jo yli kymmenen vuotta selvinnyt säleikkövilliviini (Parthenocissus inserta), aluksi yhdessä isossa muoviruukussa ja nyt pari vuotta kahdessa muoviruukussa – kasvi kun kaipasi jakamista. Jako tehtiin syksyllä ja hieman hirvitti, mitä keväällä nousee. Samalla köynnös leikattiin lisäksi n. 30 cm tyngiksi. No, huoli oli turha – viini selvisi hyvin ja kasvoi tuuheaksi. Selvästi oli tarpeen leikkaus ja jako. Viime syksynä tehtiin sama alasleikkaus, ja tänäkin vuonna on villiviini kasvanut mukavasti reheväksi parvekkeen katseenvangitsijaksi.

Villiviinin ohella on jotain monivuotisten kasvien kokeiluja ollut vuosien varrella, mutta avoparvekkeella ne eivät ole selvinneet talvien yli. Muutoin kasveina onkin ollut monenlaisia kesäkukkia, yksivuotisista monivuotisiin perennoihin, joita muuten kannattaa kokeilla parvekkeella. Kasvavat nopeasti isoksi ja kukkivat kauniisti. Yksi suosikkeja on mirrinminttu (Nepeta x faassenii).

Tänä kesänä kokeiltiin ensi kertaa samettikukkien kasvatusta siemenestä. Lopputulos on upea. Taimia tuli enemmän kuin tarpeeksi, ja mietittiin, mitä niiden kanssa tekisi, mutta nyt kaksi isoa muoviruukkua pullistelee oranssinpunaisena. Ja nyt tiedetään kertoa, että näitä varmasti kasvatetaan myös tulevana kesänä. Eivät ole olleet edes tuholaisten vaivaamia. Lisäksi oli värinokkosen siemeniä, joista kasvoi upeita yksilöitä. Tarinaa siemenestä kasvatetuista huonekasveista on omassa postauksessaan.

Kesäkukan siemeniä kylvettiin toiseen ruukkuun – matalakasvuista kosmoskukkaa ja tavallista silkkiunikkoa. Muutama ruukkubegoniakin löysi tiensä parvekkeelle kevään aikana. Niistäkin on ollut paljon iloa, kuin myös parvekepöydällä saviruukuissa olevista Mårbacka-pelargoniasta ja kesäneilikasta. Unikot kukkivat kauniisti kosmoskukkien kanssa samassa ruukussa vaan kosmoskukat matalasta lajikkeesta huolimatta ovat jo toista metriä korkeita ja edelleenkään ei kukan kukkaa…

Ja tosiaan. Kuten aiemmassa postauksessa keväällä kerrottiin, ruukkuun istutetut keltaiset liljat kukkivat kauniisti – tosin vain muutama sipuli – mikä lie aiheutti sen, ettei nuppuja kehittynyt pääosaan. Kauniit lehdet ja varret tosin, että viherkasvina ihan kiva. Toiset keväällä istuttamistani sipuleista – lukinliljat – ovat kasvattaneet pitkän ”varren” lehtineen, mutta vieläkään ei merkkiä kukinnasta. Näyttäviä purjoja ruukussa – saa nähdä tuleeko syksyn aikanakaan kukkia niihin.

Tänä vuonna on kuitenkin lisäksi kokeiltu jotain uutta: kesäkukkien lisäksi on istutettu monivuotisia perennoja, yksi pensas/puu ja ruusu! Niille hommattiin termoruukut, joten toiveissamme on nähdä niiden selviävän talven yli ensi kevääseen. Siitä kuitenkin oma tarinansa blogissa.

-J-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s