Meilahden ruusutarha ja arboretum

Moni varmasti tietää Vanhan Meilahden alueen, josta löytyy kauniita puuhuviloita, sekä entinen presidentin virka-asunto Tamminiemi että nykyinen Mäntyniemi, kuten Seurasaareen johtava siltakin. Harvemmalle sen sijaan taitaa olla tuttu alueen keskelle jäävä, entisen Meilahden kartanon peltoalueille levittäytyvä puistoalue, Meilahden arboretum sekä siellä lomassa piilotteleva ruusutarhaa.

Näin alkukesästä luonto on vehreimmillään ja nyt aurinkoisten ilmojen myötä ovat ruusutarhan ruusut ehkä parhaimmassa kukkaloistossaan. Tai no, ruusujen kukinta-aika alkaa ensimmäisten lajien osalta jo kesäkuun alussa ja viimeiset lopettelevat kukintaa vasta kun ensimmäiset syyspakkaset saapuvat. Mutta tänään teimme iltalenkin kohteena nimenomaan tuo ruusutarha. Ja oiva ilta valikoituikin, sillä usea toinen toistaan upeampi ruusu oli täydessä kukassa.

Myös ympäröivää puistoarboretumia kannattaa käydä ihailemassa. Täällä on paljon erilaisia puita ja pensaita, joita ei ihan kaikkialla tapaa, kuten siipipähkinöitä ja korkkipuita.

Puiston upeita puita

Meilahden arboretum on mukava kohde niin iltalenkille kuin piknikillekin, kun eväät voi syödä nurmelle levitetyllä viltillä tai ihan puistonpenkillä pöydän ääressä – niitäkin ruusutarhan reunassa oli.

-J-

Puistoarboretumin kartta löytyy täältä: http://www.vihreatsylit.fi/hk/pdf/meilahti_arboretum.pdf

Tämän linkin takaa pääset Ruusutarhan karttaan: http://www.vihreatsylit.fi/hk/pdf/meilahti_ruusutarha.pdf

Ja tämä linkki avaa listan Ruusutarhan lajikeluetteloon (vuodelta 2014): http://www.vihreatsylit.fi/hk/pdf/meilahti_lajikeluettelo2014.pdf

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s