Sadonkorjuun aikaan

Lämmin ja aurinkoinen kesä takana – ainakin muistamme sellaiset päivät parhaiten. Somepostauksissa ja muualla on tullut törmättyä laatikkotarhoihin ja parvekkeisiin tulvillaan kaikenlaisia hyötykasveja chileistä ja yrteistä perunoihin ja kirsikoihin. Itsellämme parveke on toimittanut tänä kesänä puhtaasti koristepuutarhan virkaa, hyötykasvit on jätetty muiden kasvatettavaksi. Etelä-Savon sydämessä sen sijaan löytyy todellinen puutarhojen puutarha, jonka antimista on saatu nauttia vuosi toisen jälkeen pitkin kesää, syksyä ja talvea.

Jatka artikkeliin ”Sadonkorjuun aikaan”