Kevätkylvöt ja parveketyöt aikataulussa?

Ei se kevät tule ilman, että viherpeukaloa alkaisi yhtään syyhyttää. Ei tänäkään vuonna. Joka kesä parvekkeella on enemmän ja vähemmän mieltä piristävää vihreää ja värikästä. Jotain suunnitelmia on tällekin vuodelle tehty. Muistelisin, että parvekkeelle on ostettu valmiit taimet joka vuosi. Tänä keväänä on kotona saanut viettää enemmän aikaa kuin tavallisesti, ja siinä samalla on ollut mahdollisuus puuhastella kylvöprojektien parissa. Kauppareissuilta onkin tarttunut mukaan siemenpussi jos toinenkin.

Tasettinarsissit ovat piristäneet parvekkeella näin alkuvuodesta jo pitkälti kolmatta kuukautta, mutta nyt vappuna ne saivat tehdä tilaa uusille kukille, kun niiden tilalle hankittiin kauniita sarviorvokkeja.

Kauniit todella vaaleansiniset orvokit löytyivät Tokmannilta

Niitä on kaunis katsoa, kun muut kukat vielä odotuttavat itseään. Orvokit myös kestävät matalia yölämpötiloja, ja siten ovatkin tässä kohtaa kevättä mitä parhaimpia vaihtoehtoja lasittamattomalle parvekkeelle.

Hempeät orvokit saivat kylpeä sunnuntain ilta-auringossa

Vielä tovi sitten oli liian aikaista kylvää noiden parvekekukkien siemeniä, mutta nyt on niistäkin ensimmäiset – kosmoskukat ja unikot – ruukussa. Lisäksi yhteen ruukkuun löytyi Prismassa ostosreissulla keltaisia liljoja. Useana vuonna liljat ovat kasvaneet isoksi, mutta näiden pitäisi kasvaa vain noin 40 cm korkeaksi. Nuo kesäkukkien siemenet kylvettiin nyt vappuna ja liljat menivät ruukkuun pari viikkoa takaperin.

Parvekkeella kesällä jossain vaiheessa pitäisi olla tällaista väriloistoa.

Parvekekukkien siemenistä samettikukat vielä odottavat kylvövuoroaan. Josko laittaisi suoraan ulos kasvamaan. Hallaharsoa löytyy, niin sellaisen alle luultavasti sopiva mikroilmasto pääsee syntymään. Unohtaa ei tietysti sovi vanhoja kunnon pelargoneja, joita varmasti myös parvekkeelle laitetaan. Ja mitähän muuta sitä vielä vastaan tulee…

Yksi kommentti artikkeliin ”Kevätkylvöt ja parveketyöt aikataulussa?

  1. Päivitysilmoitus: Kesäparatiisi parvekkeella

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s