Joulukalenterin luukku 18: Tallinnan joulumarkkinat

Onhan se taianomaista. Keskellä keskiaikaista kaupunkia on tori karuselleineen ja käsitöiden sekä jos jonkinmoisten herkkujen myyjineen.

Joka vuosi suitsutetaan keskieurooppalaisten – etenkin saksalaisten – kaupunkien joulutoreja. Ja ovathan ne aika hurmaavia. Mutta saman tunnelman voi käydä pienemmässä mittakaavassa kokemassa Tallinnan vanhassakaupungissa. Keskelle entisaikojen ylhäisön kotitaloja, raatihuoneentorille, on tänäkin vuonna noussut glögin ja paahdettujen manteleiden tuoksuinen markkinapaikka.

Raatihuone ja torin keskellä upeasti valaistu kuusi

Me keskityimme ensisijaisesti maistelemaan torin herkkuja. Vaalea omenaglögi oli prosenttien mukaan vahvaa mutta maksa sitä ei tuntenut. Päinvastoin se mukavasti lämmitti pakkaspäivässä.

Olde Hansan edessä taitaa olla ympäri vuoden sokerilla sekä kanelilla ja muilla mausteilla paahdettuja manteleita. Niitä piti ostaa kotiinkin.

Tuosta oikeanpuoleista tynnyristä kaadettiin meille mukillista herkullista glögiä.

Tori on mukava paikka vierailla niin päivällä kuin illallakin. Valojen vuoksi tunnelma lienee jouluisin ehkä siinä päivän alkaessa hämärtyä ja kääntyä illaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s