Monessa kodissa jouluvalmisteluja joudutaan varmasti tekemään hyvissä ajoin, että kaikki tulisi ennätettyä hoitaa alta pois ennen joulupyhiin laskeutumista. Meillä ei ole tehty suurempia joulusuunnitelmia, kun kotona aiotaan kahden viettää rauhallista aikaa ulkoillen ja hyvästä ruoasta nauttien, joten valmistelutkin tulevat hoidetuksi tässä muiden askareiden lomassa kuin varkain.


Joulukukkia ja koristeita on jo nyt siellä täällä koristamassa kotia. Jouluruusu on todella kaunis ja pienet sypressit tuovat kaivattua vihreää. Ensimmäiset hyasintit ja amaryllikset ovat jo kukintansa huipun ohittaneet, niin kukkia täytyy hankkia lisää – ainakin hyasintti pitää vielä hankkia sen niin jouluisen tuoksun vuoksi, Tänä vuonna on tarkoitus valmiiden kaupan kukkien lisäksi hankkia oikea joulukukka-asetelma. Saimme merkkipäivälahjaksi tuossa taannoin lahjakortin Kluuvin kukkaan, niin on tarkoitus nyt panostaa joulukukkalaitteeseen. Talvipuutarhassa oli taannoin paljon kauniita asetelmia. Ehkä niistä inspiraatiota nyt hakemaan.




Myös joulukalatilaus on jo tehty valmiiksi Kalatukku Erikssonille. Seuraavaksi on tarkoitus joulun makean leivonnaisen valmistuksen kimppuun käydä eli tehdä englantilainen hedelmäkakku, joka suorastaan hukkuu rommiin tai konjakkiin. Sen salaisuus on pitkä kostutusjakso. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää.
Oikeaa joulukuusta ei meille tule, vaan sen virkaa toimittaa Ikeasta hankittu pieni kestokuusi, joka menee kivasti pöydällä. Se on jo täynnä koristeita ja ledivalot valaisevat sitä kauniisti illan pimetessä.



Ikkunassa valaisee kauniisti joulutähti ja näkyy naapureille saakka. Muutkin ovat hyvissä ajoin laittaneet joulukuusia, eli ei tarvitse olla huolissaan, että olisi mitenkään liian aikaisessa.

Näin se joulu pikkuhiljaa valmistuu meillekin.