Pääsiäisen juhlintaa

Tänä vuonna pääsiäinen tuli yllättäen ja nopeasti. Rairuohon siemenetkin jäivät kylvämättä, mutta kaupasta löytyi narsisseja ja suklaamunia, ihan pientareelta pajunkissoja. Pupun ohje netistä ja ruokatarpeita omasta kaapista.

Pupuperhe toivottaa iloista pääsiäistä.

Meillä ei tänä vuonna ollut mitään erityisiä suunnitelmia juhlapyhille. Ulkoiltua tuli ja ladattua akkuja seuraavaa pidempää lomaa varten. Perinteisiä ruokia emme tehneet vaan syötiin mm. sitä, mitä kaapista löytyi: Jääkaapin uumenista löytyi mantelilastuja, joista perinteinen hyväksi todettu toskapiirakka syntyi käden käänteessä. Pakastimesta puolestaan löytyi lehtitaikinalevyjä, joista olikin pitkään ollut tarkoitus tehdä tonnikalapasteijoita. Helppoja nekin.

Ja vähän askarteluakin pääsi harrastamaan. Netistä löytyi ohje hauskalle pupukorille, Easter Egg Bunny Basket, johon voi laittaa vaikka noita pieniä suklaamunia. Ohje on tulostettava väriprintterillä ja tarpeeksi paksulle kartongille, jotta korissa pysyy ryhti.

Kodin kukkatarhassakin on vallan viihdytty. Keväällä istuttamani maatiaisamarylliksen sipuleista yksi jaksoi tuottaa kukkavanan, vaikka sen minulle myynyt harrastaja epäili sen kukkivan. Toinen yllättäjä oli jaakobinlilja, jonka sipuleita ostin Korpikankaalta. Kukka on upea, mutta se kasvoi vaakasuoraan sipulista ja meni poikki, joten sen kauneudesta piti nauttia maljakossa.

Tästä on hyvä jatkaa kohti arkea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s