Sipulikukkia sisällä ja ulkona

Joulu ei ole mitään ilman perinteisiä kukkaklassikkoja. Hyasintit ja amaryllikset ovat kauniita joulun kestosuosikkeja. Ja hyvissä ajoin joulun alla kaupat alkavatkin täyttyä niistä. Alkusyksystä puutarha- ja kukkakaupoista sekä ihan ruokakaupastakin voi myös löytää näiden joulukukkien sipuleita esikasvatettavaksi. Alkusyksystä löytyy useimmista kaupoista lisäksi erittäin laaja valikoima kevään kukkasipuleita ulos puutarhaan istutettavaksi.

Hyasintit kuuluvat jouluun. Niiden tuoksu on yksi joulun tuoksuista.

Tuota joulun sipulikukkien kasvattamista itse on kokeiltu aikaisemmin, mutta tänä vuonna jätettiin se suosiolla väliin. Ostetaan ne varmasti oikeaan aikaan kukkivat kukat kaupasta. Tosin, hyasintit ja amaryllikset ovat jo useamman viikon koristaneet kotiamme.

Amaryllikset eli oikeammin jaloritarinkukat ovat kauniita niin leikkona kuin perinteisenä ruukussa.

Pari vuotta sitten kokeiltiin käsiteltyjen hyasinttien kasvatusta sekä amarylliksen kukittamista ostamalla niiden sipuleita. Kolme upeaa Delft Blue -hyasinttia olivat ensin parvekkeella styroxboksissa saamassa tarpeellista kylmäkäsittelyä, mutta ruukut jäätyivät (niin ei ohjeen mukaan saisi käydä). Laitettiin ruukku sitten jääkaappiin, jossa mullan pintaan puolestaan kasvoi hometta. Jo oltiin heittämässä hyasintteja roskiin, kun sipuleista alkoi näkyä elon merkkejä ja sitten yks kaks yllättäen ne alkoivat versoa. Kukinnan huippu sattui vuodenvaihteen aikaan. Delftin kaupunki Hollannissa on tunnettu sinivalkoisesta posliinistaan, joten näissä hyasinteissa ilmennyt hailakka vaaleansininen oli hivenen pettymys. Ainakin niissä posliineissa sininen väri yleensä on tummempaa ☺️

Kokeiltiin myös jaloritarinkukkaa eli amaryllistä. Vuorokauden kylpy vesiastiassa juurille ennen istutusta ja sipulin istutus riittävän pinnalle. Sitten vaan odottamaan kukintaa. Amarylliksen pitäisi olla hyasintteja helpompi, kun se ei kaipaa tässä vaiheessa enää kylmäkäsittelyä. Jouluksi tämä sipuli ei kuitenkaan kasvattanut kukkavartta, ei mitään muutakaan. Helmikuussa tilanne näytti yhä epätoivoiselta. Mutta vähän vihreää siinä edelleen oli. Kukka unohtui ikkunalaudalle ja kuinka ollakaan: kuukautta myöhemmin sieltä pilkisti lehden alku! Sitten myös alkoi kasvupyrähdys ja kolme viikkoa myöhemmin oli upeat valtavat punaiset kukat avautuneet.

Sipulikukat ovat usein niitä keväistä puutarhaa ensimmäisenä väriloistollaan kaunistavia kukkijoita. Meillä sitä omaa pihaa ei ole, mutta jo vuosi sitten luin, että sipuleita voi istuttaa myös ruukkuun parvekkeelle. Ja sitähän sitten intouduttiin myös kokeilemaan.

Kauppakeskusreissulla Kampissa satuttiin kulkemaan Plantagenin ohi, ja silmä osui siellä juuri purettuun kukkasipulikuormaan. Mukaan lähti tulppaaneita, narsisseja, krookuksia, pikarililjoja ja muita kaunokaisia, sekä jalostettuja puutarhalajeja että ns. kasvitieteellisiä lajeja, joita yhä voi tavata jossain päin maailmaa kasvien luontaisilla kasvupaikoilla.

Jonkinlainen hulluuskohtaus taisi iskeä kaupassa, kun näki kaikki nämä upeat värikkäät kukat.

Netin syövereissä tuli vastaan termi ”bulb lasagna”, sananmukaisesti käännettynä siis kutakuinkin voisi puhua kukkasipulilasagnesta. Siinä sipulit istutetaan ruukkuun kerroksittain toistensa päälle ”lomittain”. Tuosta istutusmetodista kerrotaan suomeksi mm. Plantagenin sivulla. Alla on kuva samalta sivulta, jossa näkyy hyvin idea.

Lasagne-periaate havainnollistettuna. Kuva: plantagen.fi

Kukkasipuleita meni ruukkuun paljon ja nyt sitten saa jännittää, mitä keväällä ruukuista nousee. Osa jo alkoi kasvaa kun lämpötila sahaa nollan molemmin puolin! Toivottavasti selviävät yli talven. Myyrät eivät näitä onneksi pääse pistelemään poskeensa.

Kyllä kukkasipuleista on moneksi. Nyt vain nautitaan joulusesongin kukista ja keväällä sitten parvekkeen kukkaloistosta 💐

-J-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s