Taas on perjantai!

Näin koronaviruksen aikana on työskentely toimistolta siirtynyt kotitoimistoon. Onkohan tämä jo viides vai kuudes viikko. Ei tässä enää pysy laskuissakaan, kun päivätkin menevät sekaisin. Pari kertaa on työpaikalla saanut käydä, mutta muutoin kotitoimistossa.
Ainakin meidän tapauksessa on kotona saanut tehtyä töitä tehokkaammin. Toimistolla on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että katkoksia tulee. Kotona lähinnä on muistettava, että muistaa pitää taukoja tarpeeksi. Lounas on yksi merkittäviä sellaisia.
Luonnollisesti ruoanlaitosta pitävinä olemme kokanneet lounasruokamme itse. Muutamia kertoja on kuitenkin oiottu ja haettu lounasta lähialueen toimijoilta, joiden ovet ovat pysyneet auki take away -lounaskonseptina.

Yksi suosikeistamme on Konepajan alueella oleva Alice Italian. Lähialueen omia toimijoita onkin mukava tukea tällaisina aikoina. Alicen listalla on monenlaista mukavaa, mutta pizzat on todettu erinomaisiksi. Ja perjantaihin pizza onkin mitä maistuvin lounasruoka. Täytteitä on runsaasti ja pohja on sopivan rapea.

Pizzanmaistuvaa perjantaita!-J- & -T-